Melkein lupaavasti alkaneen talven myötä olisi ollut mukava tuudittautua ajatukseen, että pari edellistä huonoa talvea oli vain sattumaa. Tämän päiväinen keli ei kuitenkaan jättänyt moisille arveluille sijaa. Sunnuntain jälkeen keli Helvetinjärvellä oli muuttunut aika radikaalisti. Jäätä oli onneksi kuitenkin vielä sekä järvessä että kalliolla. Onneksi parin päivän päästä mittarin pitäisi taas kääntyä pakkasen puolelle.
tiistai 13. tammikuuta 2009
maanantai 12. tammikuuta 2009
Jossain Helvetinjärvellä
Helvetinjärvi jäätyy, ennenkuin Tampereella pääsee talvikiipeilyn pariin. Tänä vuonna kyseinen ihme on ainakin päässyt tapahtumaan, ja jäätä oli paikoin varsin mukavastikin. Kiipeily oli kyseiselle paikalle luonteenomaisesti leppoisaa, mutta yksi pieni jyrkkä pätkäkin löytyi aivan oikeasta laidasta.
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Vuodenvaihde Korouomassa
Talvi on saapunut! Ainakin jos sitä tarkastelee Posiolaisesta hautavajoamasta käsin. Kolme telttayötä parhaimmillaan 25:n asteen pakkasessa, viisi päivää kiipeilyä Suomen parhailla jääputouksilla ja pohjiaan myöten jäätynyt jallupullo antavat hyvän sysäyksen vuoden lähetyshommille.
Retkikuntaamme kuului siis 6 helsinkiläistä alaköysittelijää ja allekirjoittanut. Onneksi Matti oli saanut järkättyä mökin, jonne pääsimme loppuajaksi karkuun kipakaksi käyneitä öisiä pakkasia. Niin - ja olihan se yksi välipäiväkin pidettävä. Se tosin meni köydessä roikkuen ja kuvia räpsien:
Retkikuntaamme kuului siis 6 helsinkiläistä alaköysittelijää ja allekirjoittanut. Onneksi Matti oli saanut järkättyä mökin, jonne pääsimme loppuajaksi karkuun kipakaksi käyneitä öisiä pakkasia. Niin - ja olihan se yksi välipäiväkin pidettävä. Se tosin meni köydessä roikkuen ja kuvia räpsien:
Tuukka lämppää Jaskalla
Duo hazard (unknown climbers)
Juhan eka
Matti mammutilla
maanantai 29. joulukuuta 2008
Joulukinkun sulattelua
Viikko vanhempien luona lihapatojen ääressä aiheuttaa vastustamattoman halun lähteä olhavalle kiipeämään, vuodenaikaan katsomatta. Varsinkin kun Mäntyharjulta ajaa Saarijärven parkkikselle vain puoli tuntia. Kelitkin oli sillä mallilla, että kasvoilla oli viikon lopun jäljiltä astetta tummempi pigmentti. Lisää tällaisia Olhava -viikonloppuja!
Johanna ja Ukkosenjohdatin (C1)
Pommi kamu herkistää aina
perjantai 17. lokakuuta 2008
Pinsiössä
tiistai 30. syyskuuta 2008
Pakit tuli!
"Aina kannattaa edes ottaa lähtemään pakit" - on erään kiipeilijätoverin motto. Omakseni en sitä vielä hyväksy, vaikka tällä kertaa tulimmekin alas kolmannen kp:n jälkeen. Vaikka tärkein tekijä epäonnistuneeseen nousuun olikin erittäin huonoksi yltynyt keli, on silti paikallaan miettiä myös, että mikä meni pieleen ja mitä voisi tehdä toisin ensi kerralla.
Tässä pientä listaa itseäni varten, ja toivottavasti muillekin hyödyksi:
Varusteiden määrä:
Jo pitkä yli 600 vertikaalimetrin lähestyminen vei voimia aika tavalla, kun kantolaite painoi niin ettei sitä saanut ilman vippaskonsteja selkään nostettua. Mukana oli liikaa köysiä, fiksaamisen voi unohtaa ensi kerralla. Räkki oli myös liian massiivinen ja ruokapuolestakin olisi voitu nipistää.
Bivypussi ledgeen:
Varsinkin kostealla kelillä ledgen sisään kertyy paljon vettä ja makuupussin kosketusta fly:n kankaaseen on mahdoton välttää. Siispä bivypussi kehiin.
Tavaroiden organisointi:
Näinkin märällä ja paskalla kelillä olisi tärkeää että kaikki irtaimet varusteet pysyisivät kuivina kaikissa olosuhteissa. Riittävävän monta vesitiivistä kanoottipussia, joihin tavarat on järjestetty loogisesti.
Energiansaanti:
Perusjuttuja, mutta 60m:n teknokoopeeta soolotessa unohtuu herkästi. Enuja pitää saada pitkän päivän aikana tasaiseen tahtiin, tai asioista tulee hieman vaikeamman oloisia.
Kiipeilynopeus:
Bigwallteknoaminen varsinkin A1 greidillä tulee olla hommaa jossa hengästyy sykkimisestä. On asennoiduttava niin, että ylös mahdollisimman nopeasti. Jos tippuu niin sitten tippuu.
Asenne:
Bigwallkiipeily varsinkin paskassa kelissä on luonteeltaan huomattavan syvältä. Pitää vain koittaa asennoitua sillä tavoin, että siinä vaiheessa kun toiset rupeaa suunnittelemaan pakkeja, itse rupeaa varsinaisesti vasta nauttimaan touhusta. Tietenkin turvallisuutta unohtamatta.
Toivottavasti ensi kerralla menee paremmin: tässä hieman kuvia:
Pitkä ja kivinen tie
Ensimmäistä kp:ta aloittelemassa
perjantai 19. syyskuuta 2008
Kohti äärimmäistä pohjoista
Vaikka vapaakiipeilykelit ovat Etelä-Suomessa parhaimmillaan, jokin vastustamaton voima vetää pohjoiseen. Kohteena on Blåmannenin seinämä lähellä Tromssaa, ja siellä reitti nimeltä Ultima Thule (A1/A2, 350m). Reitin kiipeäminen vaatii useamman yön nukkumista ns portaledgessä, seinälle ripustettavassa majoitteessa. Reitin yrittäminen on askel minulle vielä tuntemattomaan bigwallkiipeilyn maailmaan.
Tekninen kiipeily on hidasta puurtamista verrattuna vapaakiipeilyn sulavuuteen. Eteneminen ei ole kiinni niinkään fysiikasta ja tekniikasta, vaan henkisestä kantista ja surkeiden olosuhteiden sietämisestä. Vinksahtaneessa kiipeilijän mielessä häilyy jopa ajatus: "Tulisipa kunnon teknokeliä, räntäsadetta sopivan tuulen säestyksellä". Onneksi myös vaimea järjen ääni pääsee ajoittain kuuluville: "Luontoäidin kanssa ei kannata ruveta kilpasille. Tämä on kuitenkin vain harrastus, ja riskit on mitoitettava sen mukaan".
Säälittävä piissivalikoima, onneksi Matin possu on kuin joulupukin kontti
Säälittävä piissivalikoima, onneksi Matin possu on kuin joulupukin kontti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)