maanantai 29. joulukuuta 2008

Joulukinkun sulattelua



Viikko vanhempien luona lihapatojen ääressä aiheuttaa vastustamattoman halun lähteä olhavalle kiipeämään, vuodenaikaan katsomatta. Varsinkin kun Mäntyharjulta ajaa Saarijärven parkkikselle vain puoli tuntia. Kelitkin oli sillä mallilla, että kasvoilla oli viikon lopun jäljiltä astetta tummempi pigmentti. Lisää tällaisia Olhava -viikonloppuja!


Johanna ja Ukkosenjohdatin (C1)


Pommi kamu herkistää aina





perjantai 17. lokakuuta 2008

Pinsiössä

Syksyn hienoin päivä, mutta kädet on niin tukkeessa ettei kertakaikkiaan pysty kiipeämään. Mitä tehdä? No ratkaisu on tietysti valokuvaus - kiipeilyvalokuvaus. Kuvauskohteina toimivat Perttu "Prusik" Prusi ja Pinsiön murikat.







tiistai 30. syyskuuta 2008

Pakit tuli!



"Aina kannattaa edes ottaa lähtemään pakit" - on erään kiipeilijätoverin motto. Omakseni en sitä vielä hyväksy, vaikka tällä kertaa tulimmekin alas kolmannen kp:n jälkeen. Vaikka tärkein tekijä epäonnistuneeseen nousuun olikin erittäin huonoksi yltynyt keli, on silti paikallaan miettiä myös, että mikä meni pieleen ja mitä voisi tehdä toisin ensi kerralla.
Tässä pientä listaa itseäni varten, ja toivottavasti muillekin hyödyksi:

Varusteiden määrä:
Jo pitkä yli 600 vertikaalimetrin lähestyminen vei voimia aika tavalla, kun kantolaite painoi niin ettei sitä saanut ilman vippaskonsteja selkään nostettua. Mukana oli liikaa köysiä, fiksaamisen voi unohtaa ensi kerralla. Räkki oli myös liian massiivinen ja ruokapuolestakin olisi voitu nipistää.

Bivypussi ledgeen:
Varsinkin kostealla kelillä ledgen sisään kertyy paljon vettä ja makuupussin kosketusta fly:n kankaaseen on mahdoton välttää. Siispä bivypussi kehiin.

Tavaroiden organisointi:
Näinkin märällä ja paskalla kelillä olisi tärkeää että kaikki irtaimet varusteet pysyisivät kuivina kaikissa olosuhteissa. Riittävävän monta vesitiivistä kanoottipussia, joihin tavarat on järjestetty loogisesti.

Energiansaanti:
Perusjuttuja, mutta 60m:n teknokoopeeta soolotessa unohtuu herkästi. Enuja pitää saada pitkän päivän aikana tasaiseen tahtiin, tai asioista tulee hieman vaikeamman oloisia.

Kiipeilynopeus:
Bigwallteknoaminen varsinkin A1 greidillä tulee olla hommaa jossa hengästyy sykkimisestä. On asennoiduttava niin, että ylös mahdollisimman nopeasti. Jos tippuu niin sitten tippuu.

Asenne:
Bigwallkiipeily varsinkin paskassa kelissä on luonteeltaan huomattavan syvältä. Pitää vain koittaa asennoitua sillä tavoin, että siinä vaiheessa kun toiset rupeaa suunnittelemaan pakkeja, itse rupeaa varsinaisesti vasta nauttimaan touhusta. Tietenkin turvallisuutta unohtamatta.

Toivottavasti ensi kerralla menee paremmin: tässä hieman kuvia:


Pitkä ja kivinen tie




Ensimmäistä kp:ta aloittelemassa



perjantai 19. syyskuuta 2008

Kohti äärimmäistä pohjoista

Vaikka vapaakiipeilykelit ovat Etelä-Suomessa parhaimmillaan, jokin vastustamaton voima vetää pohjoiseen. Kohteena on Blåmannenin seinämä lähellä Tromssaa, ja siellä reitti nimeltä Ultima Thule (A1/A2, 350m). Reitin kiipeäminen vaatii useamman yön nukkumista ns portaledgessä, seinälle ripustettavassa majoitteessa. Reitin yrittäminen on askel minulle vielä tuntemattomaan bigwallkiipeilyn maailmaan.
Tekninen kiipeily on hidasta puurtamista verrattuna vapaakiipeilyn sulavuuteen. Eteneminen ei ole kiinni niinkään fysiikasta ja tekniikasta, vaan henkisestä kantista ja surkeiden olosuhteiden sietämisestä. Vinksahtaneessa kiipeilijän mielessä häilyy jopa ajatus: "Tulisipa kunnon teknokeliä, räntäsadetta sopivan tuulen säestyksellä". Onneksi myös vaimea järjen ääni pääsee ajoittain kuuluville: "Luontoäidin kanssa ei kannata ruveta kilpasille. Tämä on kuitenkin vain harrastus, ja riskit on mitoitettava sen mukaan".


Säälittävä piissivalikoima, onneksi Matin possu on kuin joulupukin kontti

lauantai 13. syyskuuta 2008

Viitapohja 9.9.

Kirpeä syksyinen keli, uskomaton kitka ja kesän aikana hiotut muuvit siivittävät monet kiipeilijät kauden parhaisiin suorituksiin. Tässä yksi sellainen; Nikon zenmäistä levitointia Sikanaisilla (6c):


Niko diggaa sikanaisia





Tälläkään kertaa pakkeja ei tullut

Myös Jussi on tullut liekkeihin loppukaudesta. Kyseinen yrkkä Hui Lai Leehen (7a) jäi toppikahvaa vaille valmiiksi, mutta seuraavana päivänä mies kävi kuittaamassa tapahtuneen työtapaturman.




kamabeetaa tarkkasilmäisille


kruksi

maanantai 1. syyskuuta 2008

Havukallio 23.8.

Sateiset kelit olivat kostuttaneet kallioita ja kiipeilijöiden silmäkulmia jo ties kuinka kauan, joten auringon pilkistäessä lauantaiaamuna kiipeilyhalut olivat kohdallaan. Alkujäykkyyden jälkeen kiteinen graniitti alkoi tuntua sormenpäissä todella mukavalta. Onsight Kotkanpesään (6+) ja redpointti Porahakaihottumaan (7-) tuntuivat jopa leppoisilta, ja elättelin vielä mielessäni mahdollisuutta Ee - männän onsightiin.

Lauri kiipesi Vanhan Grantin (7+) luvattoman helpon näköisesti, mutta itsellä meni kakkosena roikkuessa kaikki ylimääräiset voimat. Lauri oli liekeissä ja redpointtasi vielä Action crackin (7). Tässä hieman kuvia reitiltä:






Kruksisekvenssi oli mielenkiintoinen

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Boulderilla

Myös vannoutunut köysikiipeilijä joutuu välillä nöyrtymään tosiasian edessä, ettei voimataso kehity riittävästi ilman boulderointia. Ja kas - ei se oikeastaan hullumpaa hommaa olekaan!


Teemu veti ensimmäistä kertaa tossut jalkaansa, ja vitoset taipuivat leikiten


Mikko krimppaa


Toni vääntää

maanantai 4. elokuuta 2008

Olhava 1.-3.8.

Päätös lähteä viettämään viikonloppua Olhavalle ei ole koskaan huono. Ei varsinkaan silloin kun ilmatieteenlaitos ennustaa epävakaista keliä. Tällä kertaa olhavaviikonloppu sai uudenlaisen vivahteen, kun kävin menomatkalla ihmettelemässä Reventeenvuoren aina 35:een metriin kohoavia kallioita.


Urkupilli (6a ?)

Olhavalla tein tuttavuutta Stradarotta -nimisen reitin kanssa. Epäpuhdas onsightyrkkä menköön kuumuuden piikkiin, sillä reitin lopussa oli pakko tulla köyteen ja juoda puoli litraa vettä. Tärkeintä on että reitti kuitenkin taipui, redpoint saa odottaa seuraavaan olhavaviikonloppuun:







Loppuviikonloppu menikin leppoisammissa tunnelmissa. Konsepti meni lähinnä niin, että Marjut kiipesi ja itse harjoittelin valokuvausta:


Marjut Kantilla (6-)










Riippuvat puutarhat (6-)







Sunnuntaina päätin viimeisenä tekonani lähteä suorittamaan Miehuuskoetta (6+). Greidinsä veroinen reitti saattaa kruksipätkän ansiosta olla, mutta nimi taitaa olla ajoilta ennen iki-ihania camalotteja. Näin päättelin ripustettuani loppuhalkeamaan varsin värikkään joulukuusen:





maanantai 28. heinäkuuta 2008

Sumuinen Stetind

Eräänä päivänä saimme parilta norjalaiselta kaverilta vihiä Narvikin lähellä sijaitsevasta Stetind -vuoresta ja sen klassikkoreitistä, Sydpillarenista. Tuo 14 kp:n komistus houkutteli meitä siinä määrin että päätimme sateisena torstaina pakata kamat ja lähteä koittamaan onneamme Norjalaisten kansallisvuorelle.

Torstai oli erittäin sateinen, mutta perjantaiksi oli onneksi luvattu paranevaa keliä. Usko hyvään keliin alkoi kuitenkin järkkyä sateen jatkuessa vielä pitkään perjantaiaamupäivällä. Puolilta päivin sateet kuitenkin loppuivat ja taivaskin rakoili paikoitellen. Vaikka matalalla roikkuvat pilvet verhosivat vielä vuorten yläosia päätimme aloittaa noin 700:n korkeuserometrin lähestymisen noin kahden aikaan iltapäivällä.


Esihuippu pilkistää pilvien lomasta


Ikävältä näyttää


Lähestymisreitin poikkari näytti varsin kostealta


Hakasen ilme kertoo kaiken olennaisen


Hyvä kuntoiluhan tästä tuli. Ei muuta kun takasin alas