Sumuinen Stetind

Eräänä päivänä saimme parilta norjalaiselta kaverilta vihiä Narvikin lähellä sijaitsevasta Stetind -vuoresta ja sen klassikkoreitistä, Sydpillarenista. Tuo 14 kp:n komistus houkutteli meitä siinä määrin että päätimme sateisena torstaina pakata kamat ja lähteä koittamaan onneamme Norjalaisten kansallisvuorelle.

Torstai oli erittäin sateinen, mutta perjantaiksi oli onneksi luvattu paranevaa keliä. Usko hyvään keliin alkoi kuitenkin järkkyä sateen jatkuessa vielä pitkään perjantaiaamupäivällä. Puolilta päivin sateet kuitenkin loppuivat ja taivaskin rakoili paikoitellen. Vaikka matalalla roikkuvat pilvet verhosivat vielä vuorten yläosia päätimme aloittaa noin 700:n korkeuserometrin lähestymisen noin kahden aikaan iltapäivällä.


Esihuippu pilkistää pilvien lomasta


Ikävältä näyttää


Lähestymisreitin poikkari näytti varsin kostealta


Hakasen ilme kertoo kaiken olennaisen


Hyvä kuntoiluhan tästä tuli. Ei muuta kun takasin alas

Sadekeliä pitelemässä

Lofootit on satumaisen kaunis paikka. Hyvällä säällä ei tosin yleensä ehdi maisemia ihastella, kun tuijottaa tiiviisti puolen metrin päässä olevia graniittikiteitä. Tässä muutama sadepäivän otos:




Lokki näyttää oikeaoppisen laskeutumisen mallia




Näkymä leiristä Blåbärille päin


Leirimme oli aivan Prestenin vieressä

Bara blåbär

Matkalla Bara blåbärille

Prestenin jälkeen olutta siemaillessamme vannoimme että huomenna olisi välipäivä. Välipäivän merkitys pääsi kuitenkin hämärtymään kun eräät Norjalaiset kehuivat Bara blåbärin nautinnollista käsijammihalkeamaa juurikin hyväksi lepopäivän puhteeksi. Siemen oli siis kylvetty, ja seuraavana aamuna löysimme itsemme sovittelemasta jammihanskoja käsiin kyseisen halkeaman juurelta. Ongelmana oli vain, että joku oli nähtävästi kertonut myös isolle joukolle Norjalaisia tämän reitin olevan mainio aloittelijan multipitch.

Ajattelimme odotella kaikessa rauhassa muutaman tunnin ruuhkan laantumista, mutta kun yksi köysistö tuli vielä jälkeemme, olimme pakotetut lähtemään ylös. Itse kiipeily oli laadukasta viisimiikan läpsyttelyä, mutta 90 % ajasta meni valitettavasti kiipeilyn sijasta ständeillä odotteluun. Pitkäpartainen Rob Hallin näköinen tradmasteri (lempinimi annettu ulkoisen habituksen vuoksi) kavereineen päästi meidät kohteliaasti ohi ja pääsimme kohtuullisessa ajassa reitin loppuun.

Ilmassa leijuvat epikin ainekset alkoivat selvitä meille vasta laskeutumisen aikana, kun ankkureilla kyyhötti laskeutumislaitteensa ominaisuuksiin vasta perehtymässä olevia sankareita. Loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen pääsimme kuitenkin laskeutumaan alas ja bara blåbär oli nähty. Pitkä odotus myös palkittiin, sillä eräät slovakialaiset olivat jättäneet tekemänsä ankkurin n 80 m:n korkeuteen laskeutumisreitille. Slovakien jo lähdettyä kiitin, kumarsin ja kävin hakemassa rojut parempaan talteen.


Tradmasterin kaveri koilaa


Ja master kakkostelee

Vestpillaren

Kiipeilyreissullemme oli jo keväästä asti asetettu yksi varsinainen kiipeilyllinen tavoite: Vestpillaren direkte insteget (6) Prestenin seinämällä. Päätimme kiivetä tuon 11 köydenpituuden klassikon jo sunnuntaina, koska Svolvaergetan kivipaadet olivat jo taakse jäänyttä elämää.

Saapuessamme pelimestoille aamupäivä oli jo pitkällä, ja reitin ensimmäiset kp:t kuhisivat hitaita (todennäköisesti norjalaisia) kiipeilijöitä. Päätimme lähteä käymään sumpilla Henningsvaerin Klättrecafessa ja nukkua pienet tirsat. Iltapäivällä palatessamme seinä näytti hieman tyhjemmältä ja päätimme lähteä reitille.


Näkymät ständeillä olivat sietämmättömän huonot

Lähdin luottavaisin ja iloisin mielin liidaamaan ensimmäistä kp:ta. 4+ taittui varsin rivakkaa tahtia, ja pian Olli oli seuraavan (5) kimpussa. Kolmas kp (5+) seurasi hienoa dihedraalia, jossa pääsi kokeilemaan kaikenlaisia hauskoja sormijammitekniikoita. Päästyäni ständille kuulin vasemmalta puoleltani raskasta puhinaa ja puuskutusta. Kolme norjalaista olivat aloittaneet reitin alkuperäistä starttia pitkin ja havittelivat nyt päästä jatkamaan meidän edellä. Kehotin Ollia pitämään vauhtia ettemme jäisi nalkkiin norjalaisatleettien katveeseen, ja Hakanen teki työtä käskettyä.


Olli ja Oulun kärppien lähetyspaita

Neljännen kp:n (4) liidattuaan Olli joutui hetken odottelemaan edellä menevää köysistöä, mutta tärkeintä oli että ehdimme kolmen - ei niin kuivan näköisen - norjalaistradittajan edelle. Viides kp oli aivan mainiota kuusimiikan släbiherkistelyä, päättyen hauskaan traverseen. Ständille tullessa edellä menevät norskit vielä liidasivat seuraavaa kp:ta, joten laitoin piissini vähän alemmas ja keskityin vuorostani kakkosen varmistamiseen ja arskan ottoon.

Olli välppäsi kamojaan viidennen kp:n jälkeen varsin harras ilme kasvoillaan, sillä tiedossa oli ehkä reitin vaiken köydenpituus; herkkää kikkailua sisäkulmassa kutosen greidillä. Ensimmäisten viiden metrin jälkeen vastaan tulikin hienoinen lapsilukko, josta yli pääseminen vaati pientä sekvenssien mietiskelyä. Olli selvitti kp:n kuitenkin mallikkaasti ja matka jatkui.

Seuraava kp (5+) oli silkkaa nautiskelua. Se jatkoi sisäkulmaa ja johdatti dihedraalin kautta slantin corners -nimisen köydenpituuden ständille. Itse slantin corners (6) oli todella hienoa kiipeilyä, niin että liidatessa teki mieli hihkua riemusta. Kyseisellä kp:lla ei tuntunut olevan varsinaista kruksikohtaa, mutta kevyesti pumppaavat pohkeet kertoivat tuttua tarinaa siitä, ettei piissejä kannata laittaa släbillä turhan tiheään. Standille päästyäni tajusin vaikeampien köydenpituuksien olevan takana. Olin luottavainen, että myös loput reitistä meneisi on sightina.


Bongaa Hakanen osa 2. Kuudes kp oli tosi hieno!


Ennen Slantin cornersia oli varsin vahva olo


Ollin mielestä rannari on ratkaisu


Punainen golffi lintuperspektiivistä

Istuessani mukavan pehmeällä mättäällä ja katsellessa alas avautuvia maisemia seikkailin ajatuksissani jo seuraavilla reiteillä. Viimeinen köydenpituus oli kiivetty ja Vestpillaren plakkarissa. Olo oli toisaalta tyytyväinen muttei kuitenkaan kylläinen. Seuraava pitkä reitti pitäisi olla vähän pitempi, vaativampi ja miksei huonommassa kelissäkin. Havahduin tähän maailmaan, kun alhaalta kuului huuto: "Ota hei vähän löysiä pois!". Vietimme muutaman hetken topilla, kunnes aloitimme pitkän ja ärsyttävän kävelyn alas.

Näkymä Prestenin topista

Tampere - lillehorn 24h

Loppumatka Lofooteille pitkin vuonojen rantoja ja vuorten kupeita kiemurtelevaa E10 tieltä tuntui etenevän tuskallisen hitaasti. Lauttasatama tuntui olevan aina sen seuraavan mutkan takana. Yllätys oli melkoinen, kun läpi yön ajaneen kuskin väsyneet silmät havaitsivat tien vasemmalla puolella kyltin: "Svolver flyplass". Hetken epäröinnin jälkeen jouduimme toteamaan, että olimme saapuneet kuin varkain Lofoottien pääkaupungin kupeeseen. Myöhään edellisenä vuonna oli nimittäin valmistunut Lofooteille vievä tunneli, josta me olimme olleet autuaan tietämättömiä.

Tarkoituksenamme oli kiivetä seuraavana päivänä Svolvergetalla, joten vuokrasimme mökin ja menimme nukkumaan. Parin tunnin unien jälkeen heräsimme kuitenkin auringon paisteeseen ja päätimme kiivetä Frontside (5+) vielä illalla. Kiipeily oli hienoa, mutta ilta kalliolla venyi pitkäksi hitaiden norjalaiskiipeilijöiden vuoksi.

Svolvaergeta. Frontside -reitti päättyy loikkaan kivitornilta toiselle


Bongaa Hakanen osa 1

Täytyy sanoa, että paljon hehkutettu hyppy tornilta toiselle oli lievä pettymys. Reitti on kuitenkin hieno ja Lofooteilla kiipeileville pakollinen ohjelmanumero.

Lomille mars!

Kiireinen kesä leireillä, työn ja runsaan ruoan merkeissä, aiheuttaa kasvavaa tentaatiota kiipeilijän mielen sopukoihin. Lupaavasti alkukesästä kasvanut kiipeilykunto on ainakin omasta mielestä rapistunut olemattomiin jopa kahdeksan päivän mittaisten taukojen seurauksena. Nyt aallonpohja on toivottavasti saavutettu, ja seuraava kuukausi vietetään seinämillä keikkuen, missä ja milloinkin. Näin kuuluu pyhä lupaus.

Loma-TJ 1

Kostea kesäpäivä Haviksella

Ennen Lofoottien keikkaa päätimme käydä viimeistelemässä jo ennestään huonoa kiipeilykuntoamme Havukalliolla. Sopivan Norja-aspektin reissuun toi raikas kesäsade, joka oli kastellut kalliot varsin livakkaan kuntoon. Paikan päällä totesimme, ettei tästä ole leikki kaukana, ja lähdimme kiskomaaan ylös tikkaiden avustamana. Ahkerat palkittiin jälleen, ja loppupäivä menikin vapauttavissa tunnelmissa.

Itkevä nössö


innokas teknomies





Olli lukee mantraansa ennen viimeisiä muuveja

Kustavin kiipeilytapahtuma

Kustavi ei pettänyt taaskaan, vaan kiipeilykelit olivat kohdallaan muun suomen värjötellessä vesisateen kourissa. Myös me lähdimme hiomaan halkeamakiipeilytaitoja ennen kesän suurta koitosta, Lofoottien reissua. Itselläni kiipeily meni hieman näppäilyksi vienon kesäflunssan takia, mutta etenkin Jussista sukeutui jälleen varsinainen tradmaster.

Hakanen leiskauttaa


Johanna vääntää