Vestpillaren

Kiipeilyreissullemme oli jo keväästä asti asetettu yksi varsinainen kiipeilyllinen tavoite: Vestpillaren direkte insteget (6) Prestenin seinämällä. Päätimme kiivetä tuon 11 köydenpituuden klassikon jo sunnuntaina, koska Svolvaergetan kivipaadet olivat jo taakse jäänyttä elämää.

Saapuessamme pelimestoille aamupäivä oli jo pitkällä, ja reitin ensimmäiset kp:t kuhisivat hitaita (todennäköisesti norjalaisia) kiipeilijöitä. Päätimme lähteä käymään sumpilla Henningsvaerin Klättrecafessa ja nukkua pienet tirsat. Iltapäivällä palatessamme seinä näytti hieman tyhjemmältä ja päätimme lähteä reitille.


Näkymät ständeillä olivat sietämmättömän huonot

Lähdin luottavaisin ja iloisin mielin liidaamaan ensimmäistä kp:ta. 4+ taittui varsin rivakkaa tahtia, ja pian Olli oli seuraavan (5) kimpussa. Kolmas kp (5+) seurasi hienoa dihedraalia, jossa pääsi kokeilemaan kaikenlaisia hauskoja sormijammitekniikoita. Päästyäni ständille kuulin vasemmalta puoleltani raskasta puhinaa ja puuskutusta. Kolme norjalaista olivat aloittaneet reitin alkuperäistä starttia pitkin ja havittelivat nyt päästä jatkamaan meidän edellä. Kehotin Ollia pitämään vauhtia ettemme jäisi nalkkiin norjalaisatleettien katveeseen, ja Hakanen teki työtä käskettyä.


Olli ja Oulun kärppien lähetyspaita

Neljännen kp:n (4) liidattuaan Olli joutui hetken odottelemaan edellä menevää köysistöä, mutta tärkeintä oli että ehdimme kolmen - ei niin kuivan näköisen - norjalaistradittajan edelle. Viides kp oli aivan mainiota kuusimiikan släbiherkistelyä, päättyen hauskaan traverseen. Ständille tullessa edellä menevät norskit vielä liidasivat seuraavaa kp:ta, joten laitoin piissini vähän alemmas ja keskityin vuorostani kakkosen varmistamiseen ja arskan ottoon.

Olli välppäsi kamojaan viidennen kp:n jälkeen varsin harras ilme kasvoillaan, sillä tiedossa oli ehkä reitin vaiken köydenpituus; herkkää kikkailua sisäkulmassa kutosen greidillä. Ensimmäisten viiden metrin jälkeen vastaan tulikin hienoinen lapsilukko, josta yli pääseminen vaati pientä sekvenssien mietiskelyä. Olli selvitti kp:n kuitenkin mallikkaasti ja matka jatkui.

Seuraava kp (5+) oli silkkaa nautiskelua. Se jatkoi sisäkulmaa ja johdatti dihedraalin kautta slantin corners -nimisen köydenpituuden ständille. Itse slantin corners (6) oli todella hienoa kiipeilyä, niin että liidatessa teki mieli hihkua riemusta. Kyseisellä kp:lla ei tuntunut olevan varsinaista kruksikohtaa, mutta kevyesti pumppaavat pohkeet kertoivat tuttua tarinaa siitä, ettei piissejä kannata laittaa släbillä turhan tiheään. Standille päästyäni tajusin vaikeampien köydenpituuksien olevan takana. Olin luottavainen, että myös loput reitistä meneisi on sightina.


Bongaa Hakanen osa 2. Kuudes kp oli tosi hieno!


Ennen Slantin cornersia oli varsin vahva olo


Ollin mielestä rannari on ratkaisu


Punainen golffi lintuperspektiivistä

Istuessani mukavan pehmeällä mättäällä ja katsellessa alas avautuvia maisemia seikkailin ajatuksissani jo seuraavilla reiteillä. Viimeinen köydenpituus oli kiivetty ja Vestpillaren plakkarissa. Olo oli toisaalta tyytyväinen muttei kuitenkaan kylläinen. Seuraava pitkä reitti pitäisi olla vähän pitempi, vaativampi ja miksei huonommassa kelissäkin. Havahduin tähän maailmaan, kun alhaalta kuului huuto: "Ota hei vähän löysiä pois!". Vietimme muutaman hetken topilla, kunnes aloitimme pitkän ja ärsyttävän kävelyn alas.

Näkymä Prestenin topista